Keltanokka liikenteessä

Kun ekaluokkalaiset menevät syksyisin kouluun, heidät varustetaan Keltanokka liikentessä -lippiksillä ja muilla huomiota herättävillä varusteilla. Pikkuinen koululainen on kokematon koulumatkailija ja siksi muiden liikenteessä kulkevien on syytä pitää silmät auki.

Minulta on muutamaan kertaan kysytty vaalikampanjan aikana mahdollista kokemusta valtuustotyöskentelystä. Vastauksena olen kertonut, että kokemusta ei vielä ole, mutta jatkoksi olen yleensä kertonut, että minulla on kyllä kokemusta esimerkiksi ylioppilaskuntatoiminnasta ja että joudun työssäni jatkuvasti uusien haasteiden eteen. On osattava ottaa selvää ja perehtyä.

Kokemus on hyvä asia. Tokaluokkalainen liikenteessä on taatusti pienempi turvallisuusriski itselleen ja muille kuin ekaluokkalainen. Mutta kokemusta ei tule, jos ei laiteta kulkemaan itse, opettelemaan ja kokeilemaan taitojaan käytännössä.

Todelliset vaikuttamiskokemukseni ovat opiskeluajoilta, jolloin olin opiskelijaedustajana tiedekuntaneuvostossa ja avoimen yliopiston johtokunnassa. Ne ovat nimenomaan kokemuksina arvokkaita, en voi sanoa saaneeni mitään erityistä aikaan. Ne näyttivät myös, mikä merkitys valmistelutyöllä on. Toisessa kaikki oli hyvin huolella valmisteltua, eikä meiltä edes tuntunut odotetun keskustelua – ei professoreilta eikä opiskelijajäseniltä. Toisessa esittelijöiden perustelut olivat joskus vähän jänniä, minkä taustalta löytyi seikkoja, joiden vuoksi jouduimme muutaman kerran todella käyttämään meille annettua valtaa. Toki kyse oli myös koosta. Edellisessä oli kyseessä suuri ja toisessa pieni organisaatio sekä valmistelijakaarti.

Summa summarum. Helsingin kokoisessa kaupungissa on todellakin perehdyttävä huolella asioihin ja pyydettävä kokeneemmilta apua päätöksiä tehtäessä. Aloitin perehtymisen vaaliteemoja miettiessäni ja olen näiden kuukausien aikana oppinut monen monta uutta asiaa. Ja oppiminen jatkuu – väitän olevani siinä vieläpä sangen hyvä. Onneksi keltainen lippalakki näkyy kauas!

Hyvää torstaita

Aion (ainakin) tänään ilahduttaa työmatkaajia ja muita liikkujia Huopalahden asemalla jakamalla rakkaudella leivottuja muffineita. Aineksissa on mm. helsinkiläisellä palstalla kasvatettua punajuurta, reilun kaupan sokeria ja kaakaota. Maukasta päivää kaikille!

Resepti löytyy täältä, vain suklaata ja kuorrutetta on hieman muunneltu.

Minun tavalliset asiani

Jouduin turvautumaan eilen hammashoidon särkypäivystykseen. Paikattu hammas alkoi vihoitella siihen malliin, etten halunnut odotella enää yhtään pidempään. En tajua hampaiden ja suun anatomiasta juuri mitään, mutta ilmeisesti vihoitteleva hammas oli menossa kuolioon tai ehkä oli jo. Päivystävä hammaslääkäri teki hommansa hyvin eli aloitti juurihoidon. Niinpä vietin melkein tunnin perjantai-illastani hammaslääkärissä.

En ole juuri koskaan kipeä, flunssatkin kiertävät minut yleensä sen verran kaukaa, että saan vain lieviä oireita. En ole koskaan ollut sairaalassa. Hammaslääkärit ovat kyllä tulleet minulle tutuksi ja täällä Helsingissä en ole tainnut käyttää mitään muita julkisen terveydenhuollon palveluita kuin hammashoitoa. Ja täytyy sanoa, että olen lähes sataprosenttisesti tyytyväinen palveluun ja hoitoon, jota olen saanut haastavissakin tilanteissa.

Kaikilla ei ole samanlainen tilanne. Moni sairastaa jotakin sairautta, joka vaatii asiointia terveydenhoidon parissa. Syyt voivat olla joko geeneissä tai itsessä, tai sitten molemmissa. Minua on ilmeisesti siunattu melko hyvillä geeneillä ja lisäksi olen saanut perintönä kyvyn huolehtia itsestäni – niin fyysisestä kuin henkisestä kunnostakin. Kaikilla ei tämänkään suhteen ole samanlaiset lähtökohdat. Erityisesti ajattelen niitä lapsia tai nuoria, joita ei kotona kannusteta huolehtimaan itsestään. Jos tähän yhtälöön lisätään vielä jokin perinnöllinen taipumus sairauteen, seuraa monta surullista tarinaa. Siksi presidentti Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita -sivusto on aivan paikallaan. Kumpa löytäisimme itsestämme sen lähimmäisen, joka huomaa katsella hieman usein ympärilleen. Sivustolla sanotaan, että ”yksikin teko voi olla joskus ratkaiseva.”

Tietenkin tarvitaan perusterveydenhoitoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalityöntekijöitä. Juuri siksi, että kaikilla ei ole tasavertaiset lähtökohdat elämään. Kaikista heikoimmat joutuvat kärsimään, ellei meillä ole systeemiä, joissa näitä palveluita on tarjolla. Mutta se ei sulje pois sitä, että meillä jokaisella saattaisi olla varaa katsella hiukan muutakin kuin omaa napaa, jolloin ne heikoimmat saisivat huomiota muiltakin kuin palkatuilta ammattilaisilta. Moneen pulmaan auttaisi aivan tavallisen kansalaisen tavallinen apu.