Jouduin turvautumaan eilen hammashoidon
särkypäivystykseen. Paikattu hammas alkoi vihoitella siihen
malliin, etten halunnut odotella enää yhtään
pidempään. En tajua hampaiden ja suun anatomiasta juuri
mitään, mutta ilmeisesti vihoitteleva hammas oli menossa
kuolioon tai ehkä oli jo. Päivystävä
hammaslääkäri teki hommansa hyvin eli aloitti
juurihoidon. Niinpä vietin melkein tunnin perjantai-illastani
hammaslääkärissä.
En ole juuri koskaan kipeä,
flunssatkin kiertävät minut yleensä sen verran kaukaa,
että saan vain lieviä oireita. En ole koskaan ollut
sairaalassa. Hammaslääkärit ovat kyllä tulleet
minulle tutuksi ja täällä Helsingissä en ole
tainnut käyttää mitään muita julkisen
terveydenhuollon palveluita kuin hammashoitoa. Ja täytyy sanoa,
että olen lähes sataprosenttisesti tyytyväinen
palveluun ja hoitoon, jota olen saanut haastavissakin tilanteissa.
Kaikilla ei ole samanlainen tilanne.
Moni sairastaa jotakin sairautta, joka vaatii asiointia
terveydenhoidon parissa. Syyt voivat olla joko geeneissä tai
itsessä, tai sitten molemmissa. Minua on ilmeisesti siunattu
melko hyvillä geeneillä ja lisäksi olen saanut
perintönä kyvyn huolehtia itsestäni – niin
fyysisestä kuin henkisestä kunnostakin. Kaikilla ei
tämänkään suhteen ole samanlaiset lähtökohdat.
Erityisesti ajattelen niitä lapsia tai nuoria, joita ei kotona
kannusteta huolehtimaan itsestään. Jos tähän
yhtälöön lisätään vielä jokin
perinnöllinen taipumus sairauteen, seuraa monta surullista
tarinaa. Siksi presidentti Sauli Niinistön Ihan tavallisia asioita -sivusto on aivan paikallaan. Kumpa löytäisimme
itsestämme sen lähimmäisen, joka huomaa katsella
hieman usein ympärilleen. Sivustolla sanotaan, että
”yksikin teko voi olla joskus ratkaiseva.”
Tietenkin tarvitaan
perusterveydenhoitoa, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalityöntekijöitä.
Juuri siksi, että kaikilla ei ole tasavertaiset lähtökohdat
elämään. Kaikista heikoimmat joutuvat kärsimään,
ellei meillä ole systeemiä, joissa näitä
palveluita on tarjolla. Mutta se ei sulje pois sitä, että
meillä jokaisella saattaisi olla varaa katsella hiukan muutakin
kuin omaa napaa, jolloin ne heikoimmat saisivat huomiota muiltakin
kuin palkatuilta ammattilaisilta. Moneen pulmaan auttaisi aivan
tavallisen kansalaisen tavallinen apu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti